Uskonnonvastaisuus

Uskonnonvastainen symboli.

Uskonnonvastaisuus tarkoittaa kaikenlaisen uskonnon ja siihen kuuluvien uskomusten ja instituutioiden vastustamista. Se voi olla yksilön henkilökohtainen kanta tai jonkin liikkeen tai poliittisen ryhmän kanta.[1]

Uskonnonvastaisuuteen sisältyy yleensä antiklerikalismia, jossa vastustetaan järjestäytyneen uskonnon valtaa yhteiskunnassa. Ateismista uskonnonvastaisuuden erottaa se, että vaikka ateisti ei uskokaan jumaliin, hän saattaa silti suhtautua uskontoihin suvaitsevaisesti tai myötämielisesti.[1]

Historiassa merkittävimpiä uskonnonvastaisia liikkeitä ovat olleet esimerkiksi Ranskan vallankumous sekä useat kommunistiset valtiot. Neuvostoliiton valtio takavarikoi ja tuhosi uskonnollisia rakennuksia ja tukahdutti uskonnollisuutta eri tavoin. Albaniassa kaikki uskonto kiellettiin 1940-luvulla ja Kambodžassa 1970-luvulla. Kiinan kommunistinen puolue kieltää jäseniltään uskonnonharjoittamisen virassa ollessaan. Kiinan kulttuurivallankumoukseen 1960-luvulla kuului uskonnollisia vainoja, sillä uskonto nähtiin maolaisuuden vastaisena.[1]

  1. a b c Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Cline ei löytynyt

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search